-"Sinähän olet kovin pieni, jopa liian pieni tavalliseksi pennuksi, eikö niin?" Jasu aloitti.

-"Mitä siitä?" Julius tiuskaisi hieman nolona.

Jasu vastasi:

-"No, kun olet noin pieni ja heikko, sinusta....sinusta ei tule vetokoiraa niin kuin muut pennut.

-"Mi-miten ni-niin? Mi-mi-mi-mikä minusta si-sitten tulee?" Julius kysyi itku kurkussa.

Jasu katsoi ikkunasta ulos, ja jatkoi:

-"Sinusta tulee surkea kääpiömäinen sisäkoira, joka ei osaa mitään muuta kuin vinkua muiden täysikasvuisten edessä. Ja sit- Häh? Julius? Minne se penikka meni?"

Julius oli juossut täyttä vauhtia Lenan perään, joka oli menossa kertomaan muillekkin pennuille, mitä oli tapahtunut. Julius oli kuitenkin niin pieni, että sen jalat eivät jaksaneet juosta kovin pitkälle.

Sitten Juliusta haukuttiin ja näykittiin monta, monta kertaa, mutta Julius ei mielestään ollut niin lapsellinen, että menisi valittamaan siitä äidille. Oli vain kestettävä. Vaikka Julius oli pieni, hän jaksoi kantaa harteillaan monenmoiset ilkkumiset ja puremat. Juliuksen suonissa virtasi sen isän kestävyys, rohkeus myös. Se otti kuitenkin koville.

Eräänä päivänä, kun Julius oli noin 5 kuukautta vanha, se käveli ensimmäistä kertaa yksin metsässä. Yhtäkkiä hän kuuli äänen. Julius kääntyi katsomaan taakseen, muttei nähnyt ketään. Se kuului taas! Juliusta alkoi hieman epäilyttää, mutta hän jatkoi kuitenkin matkaansa. Yhtäkkiä musta varjo hyökkäsi hänen kimppuunsa ja repäisi häneltä pari karvaa pois tassun kohdalta.

-"Auh! HITTO!" Julius voihkaisi ja pian pusikoista ja puista ilmaantui tuttuja hahmoja.

-"Jaahas... Täällä se kääpiö taas oleilee.... Vai niin, vai niin..." Lena ärsytti Juliusta ja naurahti. Lena tuli aivan lähelle Juliusta, ja tokaisi:

-"Sinusta ei taida tulla yhtä hyvää tyyppiä kuin meistä... Tai oikeastaan... Ethän sinä nytkään ole ihan terävin hammas. Hah!"

Silloin Juliuksen pienet pennun silmät muuttuivat punaisiksi, pelottavan kylmiksi pedon silmiksi, kynnet kasvoivat ja myös Juliuksen koko kasvoi huomattavasti. Hän oli saanut tarpeekseen syrjimisestä ja vihasta, jota oli saanut kokea mielinmäärin.

Julius tarttui Lenan kurkkuun todella lujaa, ja riepotti tätä ilmassa ja löi maahan. Viimeiseksi Peto heitti Lenan päin puuta, jolloin puu kaatui Lenan päälle. Sitten Julius pyörtyi. Hän oli tuntenut suurta vihaa ja tappamisen halua aivan liikaa kokoisekseen ja ikäisekseen.

LUKU 2 Loppu